Ajankohtaista

Mitä on koulutusmatkailu? -koulutus ja leirikoulun suunnittelutyöpaja 29.5.2018

19.04.2018

 

Aamupäivä: Mitä on koulutusmatkailu?
Suomalainen opetusjärjestelmä nykyaikaisine opetussuunnitelmineen on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu. Tämä tunnettuus on pitkälti rakentunut merkittävän PISA-tutkimusmenestyksemme varaan.

Tämä menestys on tuonut Suomeen uuden, kansainvälisen matkailijatyypin: Suomen koulutusjärjestelmästä kiinnostuneet matkailijat. Heitä ovat koulutusalan ammattilaiset; opetusalan virkamiehet sekä valtion- että paikallishallinnossa, koulutusyritysten edustajat, rehtorit ja opettajat, ja jopa koululaiset, jotka tulevat Suomeen kokeilemaan suomalaista opetustapaa käytännössä esimerkiksi leirikoulun muodossa.

Mielenkiinto kohdistuu yleensä johonkin tiettyyn suomalaisen järjestelmän erityisvahvuuteen, kuten esimerkiksi ilmiöpohjaiseen ja tekemällä oppimiseen, tai luonnon hyödyntämiseen oppimisympäristönä.

Koulutusmatkailu eroaa vapaa-ajanmatkailusta erityisesti siksi, että koulutusmatkakokonaisuuden toteuttaminen vaatii tyypillisesti sekä julkisen että yksityisen sektorin, ja lisäksi sekä koulutus- että matkailutoimijoiden yhteistyötä.

Aamupäivän aikana käymme läpi Visit Finlandin kanssa luodun toimintamallin, jossa koulutusmatkailutuotteissa yhdistyvät monitieteisen ammatillisen tiimin tulokset matkailijoiden monipuolisten odotusten täyttämiseksi.

Aamupäivän ohjelma yhdessä opaskirjan "Mitä on koulutusmatkailu?" kanssa pyrkii tarjoamaan koulutusmatkailuun erilaisia näkökulmia, testattuja työkaluja ja parhaita käytänteitä monitieteisen yhteistyön tukemiseksi. Toivomme, että tämä aktivoi alueenne toimijoita yhdessä kehittämään yhä parempilaatuisia koulutusmatkailukokonaisuuksia!

Iltapäivä: Leirikoulun suunnittelutyöpaja kohderyhmänä kiinalaiset oppilaat
Iltapäivällä käymme läpi tyypillisimpiä leirikoulutuotteita, joista kiinalaiset asiakkaat ovat kiinnostuneita: opintomatka, ystävyyskouluyhteistyö, ja leirikoulu. Keskustelemme osallistujien tarjonnasta ja katsomme, millaisia kokonaisuuksia voimme yhdessä tarjota asiakkaille alueeltanne.

Kouluttaja
KTT, yrittäjä-toimitusjohtaja Kirsi Mantua-Kommonen tuntee kiinalaisen kuluttajan sielunmaiseman tutkimuksensa ja käytännön kokemuksensa ansiosta. Hänen perustamansa kohdepalveluyritys AuroraXplorer keskittyy palvelemaan kiinalaisia vapaa-ajan, koulutus-, business-, terveys- ja FIT-matkailijoita. Yrityksessä työskentelee 10 kiinalaista ja 4 suomalaista ammattilaista, jotka tuotteistavat, myyvät ja markkinoivat suomalaisia palveluja kiinalaisille sekä B2B että B2C kanavien kautta. Mantua-Kommonen oli suunnittelemassa toteuttamassa Visit Finlandin toimeksiannosta opaskirjaa "Mitä on koulutusmatkailu?"
 

Koulutus on tarkoitettu erityisesti VisitKarelia Destination -hankkeeseen osallistuville yrityksille ja yhteisöille.
 

Ilmoittaudu koulutukseen 24.5. mennessä oheisen linkin kautta: https://visitkarelia.typeform.com/to/NiDXhz
 

Paikka: Karelia amk, Wärtsilä-kampus, auditorio 131, os. Karjalankatu 3, 80200 Joensuu


Lisätiedot: Laura Vilander, puh. 040 137 2279 tai laura.vilander@visitkarelia.fi

Takaisin arkistoon